torstai 21. toukokuuta 2015

The Finnish Flash

Teemu Selänne on kaikkien aikojen suomalainen jääkiekkoilija.
Kirja kertoo síis Teemusta ja kuinka hän nousee aloitteliasta tähtiin.

Kirjan on kirjoittanut Ari Melander ja hän on onnistunut sen tekemisessä sillä tarinassa kerrotaan askel askeleelta Teemun elämästä.
Teemun tulemine tähdeksi ei ollut mikään itsestään selvyys sillä hän ei ollut mikään ns lapsi tähti mutta hän oli intohimoinen harjoittelia. Teemun tien aikana hänellä ilmeni myös polvi ongelmia.

Suosittelen kirjaa 9 vuotiaasta ylöspäin, ja ihmisille jotka kaipaavat motiivia harjoitteluun.
Kirjassa on vähän draamaa ja komediaa.

Tenyt: Vertti 6k

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Luukaupunki

Luukaupunki on ensimmäinen osa kuusiosaisesta fantasia kirjasarjasta Varjojen Kaupungit, jonka on kirjoittanut Cassandra Clare. Kirja julkaistiin englanniksi vuonna 2007 ja se suomennettiin vuonna 2009. Kirjasta on tehty myös elokuva vuonna 2013.

Tarina alkaa, kun 15-vuotias Clary todistaa klubilla nuoren pojan murhaa, jota kukaan muu ei nähnyt.
Sitten Claryn äiti katoaa ja Clary tutustuu nuoreen ja ylimieliseen Jace Waylandiin, joka on varjometsästäjä. Varjometsästäjien tehtävänä on suojella ihmiskuntaa pahoilta olennoilta. Clary päätyy etsimään äitiään ja saa samalla tietää itsekin olevansa varjometsästäjien sukua, kuten äitinsäkin.

Kirja on jännittävä ja kiinnostava.

Ramona

torstai 30. huhtikuuta 2015

Anni Unennäkijä

Anni Unennäkijä (Tammi 2011), Ritva Toivola

Anni on itsevarma ja rohkea tyttö, joka näkee jatkuvasti unta omituisesta aarteesta vuoren sisällä. Kaupungista kotiin palattuaan suostuttelee Anni Tuomas-rengin mukaansa aarretta etsimään. Tuomas tietää paikan hyvin, sillä hän on ollut siellä karhun hahmossa ollessaan. Paikalla sijaitsee kuulemma Kurmo-noidan mökki. Nuoret päättävät lähteä paikalle juhannusyönä. Ennen juhannusta ehtii tapahtua monia asioita. Anni ja Tuomas tapaavat niin leppoisia aaveita, kuin kiusattua Niemisen herraa. Miten käy? Löytävätkö nuoret Kurmon aarteen? Entä saako aave lopultakin rauhan? Sen saat selville, kun luet kirjan!

Jännittävä ja ehkä vähän erikoinen kirja. Siinä on ainakin fantasiaa, romantiikkaa ja historiaa. Kirjan tapahtuman perustuvat 1860-luvun tienoille, sillä tuolloin suomeen alettiin rakentaa rautateitä. Kirjan avulla sain tietoa entisajan uskomuksista ja metsänhengistä. Loppu oli yllättävä, mutta onnellinen. Jos sinua kiinnostaa suomen lähihistoria, niin lue ihmeessä tämä kirja.
-Saimi

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

                                     Viisastenkivi

Tässä kirjassa Harry Potter saa kutsun maailman suurinpaan noita/velho kouluun Tylypahkaan.
Hän tapaa Tylypahkaan menevässä junassa Ronin ja Hermionen joista tulee hänen parhaat kaverit.
harry Potter valitaan Rohkelikko tupaan. Mutta Voldemort piileksii Tylypahkassa punomassa juonia.

Pidimme kirjasta koska, se oli jännittävä ja yllättävä. Arvosana: 5/5

Kirjailia: J.K Rowling    Kirjannimi: Harry Potter ja viisastenkivi

Kouluikäinen agentti

Zac Power 2, Syvissä vesissä

Zac Power on 12 vuotias poika, joka on SAP:n salaisessa agentti järjestössä.
Zac Power sai ensimmäisen tehtävän, josta tämä kirja kertoo.
Hän oli luokkaretkellä,kun agentti "Kilpi Konna" tuli, ja kertoi että hänelle on tehtävä, joka olisi hänen oma, eikä koko perheen. Heidän koko perhe oli SAP:n agentteja.
Zacin piti etsiä sukellusvene, joka sukeltaisi 1200 metrin syvyyteen.
He tiesivät että sen tekijät tahtoivat SAP:n tiedot, jotka olivat yli 1000 metrin syvyydessä.
Zacilla oli sen takia vain 24 tuntia aikaa pelastaa koko maailma.
Hän sai tehtäväänsä uppellusmobiilin, joka oli pieni rauskun näköinen vesijetti.
Kun hän oli matkalla koordinaatteihinsa, SAP lähetti tiedon, että jonkun lentookone on tippunut mereen. Zac oli ainut joka ehtisi sinne ajoissa, ennen kuin se räjähtäisi.

Zac Power oli kiinnostava ja jännitävä hahmo, mutta kirjassa oli vain yli 80 sivua.
Kirja olisi ollut parempi, jos siinä olisi ollut yli 300 sivua.

Kirjailija: H.I. Larry


Samuel 6K

Feeniksin Killan salaisuudet

Harry Potter ja Feeniksin kilta (Alkuteos Harry Potter and the order of the Phoneix) on J.K Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan viides osa. Se ilmestyi englanniksi 21. kesäkuuta 2003 ja suomeksi 12. maaliskuuta 2004. Feeniksin kilta on Harry Potter -sarjan pisin kirja.
Kirja kertoo Harrysta ja hänen ystävistään, kun he käyvät viidettä vuottaan Tylypahkan velhokoulua. Kirjan pohjalta tehtävä elokuva ilmestyi heinäkuussa 2007. Elokuvan kuvaukset aloitettiin 6. helmikuuta 2006. Suosittelen kirjaa viitos-luokkalaisista ylös päin. Sivuja 1050.

Fantasia, Seikkailu

Topias 6K

                              Salaisuuksienkammio



Tässä kirjassa Harry Potter lähtee jälleen Tylypahkaan kaverinsa Ronin kanssa lentävällä autolla.
Mutta Tylypahkan harmiksi salaisuuksienkammio avautuu taas ja päästää hirviön valloille.

Pidimme kirjasta koska se oli todella jännittävä ja yllättävä.

 Arvosanaksi annamme 4/5             Kirjailia: J.K Rowling                                                          
Kirjannimi: Harry Potter ja salaisuuksienkammio






                                                                                                                Oskari ja Patrik